
Pyhäjärvi-Säätiön säännöt
1 § Säätiön nimi on PYHÄJÄRVI-SÄÄTIÖ
ja sen kotipaikka on Pyhäjärven kunta.
2 § Säätiön tarkoituksena
on palkita ja kannustaa pyhäjärvisten henkilöiden
ja yhteisöjen suorituksia tavoitteena kehittää
Pyhäjärven kunnan ja kuntalaisten henkistä ja aineellista
hyvinvointia. Säätiön toimipiirissä kulttuuri
katsotaan laaja-alaisena toimintana Pyhäjärven kuntalaisten
henkisessä ja aineellisessa elinpiirissä.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö
1) myöntää stipendejä Pyhäjärven
peruskoulun ja lukion menestyneille oppilaille
2) myöntää stipendejä pyhäjärvisille
ammattikoulunsa ansiokkaasti suorittaneille oppilaille
3) myöntää apurahoja ammatillisen opiskelun suorittamista
varten
4) myöntää apurahoja esittävän ja luovan
taiteen, liikunnan tai muun vastaavan taidon kehittämiseksi
5) suorittaa huomionosoituksia pyhäjärvisille henkilöille
ja yhteisöille.
3 § Säätiön peruspääoma
on säädekirjan mukaisesti 118.569,04 mk.
Säätiöllä on oikeus ottaa vastaan lahjoituksia
ja testamentteja sekä kasvattaa varojaan muillakin tavoin,
ei kuitenkaan liiketoimintaa harjoittamalla. Täten saadut
omaisuuden lisäykset liitetään käyttörahastoon,
ellei niiden käytöstä ole muuta erikoista määrätty.
Säätiön omaisuutta on hoidettava varmalla ja mahdollisimman
tuloa tuottavalla tavalla. Varojen hoidossa ja käytössä
on huomioitava lahjoitus- ja jälkisäädösehtojen
täyttäminen.
Säätiön varat jaetaan lahjoitusehtojen mukaisesti
erillisiksi rahastoiksi, joiden varoja kuitenkin hoidetaan yhtenä
kokonaisuutena.
4 § Säätiön hallintoeliminä
ovat valtuuskunta ja hallitus.
5 § Valtuuskunta tukee ja valvoo säätiön
toimintaa. Valtuuskunnan jäsenten tulee olla henkikirjoitettuna
Pyhäjärvellä ja nauttia yleistä arvonantoa
paikkakunnalla.
Valtuuskuntaan kuuluu 15 jäsentä, joista kunnanhallitus
valitsee kolme jäsentä neljäksi vuodeksi kerrallaan.
Näiden sääntömuutosten hyväksymisen jälkeen
ensimmäisessä syyskokouksessa valtuuskunta valitsee
12 jäsentä. Kunkin jäsenen toimikausi on neljä
vuotta, ja vuosittain erovuorossa on kolme jäsentä.
Erovuorojärjestys valitaan ensimmäisen kerran arpomalla.
6 § Valtuuskunta kokoontuu vuosittain vuosikokoukseen
viimeistään maaliskuussa ja syyskokoukseen viimeistään
marraskuussa. Valtuuskunta kokoontuu muulloinkin, jos sen puheenjohtaja
tai säätiön hallitus pitää sitä
tarpeellisena tai jos vähintään viisi jäsentä
sitä kirjallisesti puheenjohtajalta vaatii.
Valtuuskunnan kutsuu koolle sen puheenjohtaja tai puheenjohtajan
estyneenä ollessa varapuheenjohtaja vähintään
10 päivää ennen kokousta lähetetyllä
kirjeellä. Kokouskutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltävät
asiat. Muita kuin kokouskutsussa mainittuja asioita voi valtuuskunta
käsitellä, jos vähintään 2/3 valtuuskunnan
kaikista jäsenistä on tällaisen asian käsittelyn
kannalla.
Valtuuskunta on päätösvaltainen, kun kokouksessa
on läsnä puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä
vähintään 7 muuta jäsentä.
7 § Valtuuskunnan vuosikokouksessa käsitellään
seuraavat asiat:
1) esitetään hallituksen kertomus säätiön
edellisen kalenterivuoden toiminnasta ja tilinpäätös.
2) esitetään tilintarkastajien lausunto säätiön
tileistä ja hallituksen toiminnasta
3) päätetään tilinpäätöksen
vahvistamisesta sekä toimenpiteistä, joihin se mahdollisesti
antaa aihetta.
4) käsitellään muut asiat, joista valtuuskunta
on näiden sääntöjen mukaan oikeutettu päättämään.
Valtuuskunnan syyskokouksessa käsitellään seuraavat
asiat:
1 ) suoritetaan valtuuskuntaan valittavien jäsenten vaali
2) valitaan valtuuskunnan puheenjohtaja ja 2 varapuheenjohtajaa,
joiden toimikausi on 1 vuosi
3 ) valitaan seuraavaksi toimikaudeksi 2 tilintarkastajaa ja heidän
varamiehensä; yhden tilintarkastajan ja hänen varamiehensä
tulee olla HTM.
4) käsitellään hallituksen ehdotus seuraavan vuoden
toiminnaksi ja talousarvioksi
5) täytetään hallituksen kulloinkin kulumassa olevan
vuoden päättyessä erovuoroon tulevat jäsenpaikat
sekä valitaan hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja
6) käsitellään muut asiat, joista valtuuskunta
on näiden sääntöjen mukaan oikeutettu päättämään.
8 § Säätiön asioita hoitaa,
sikäli kuin niitä ei näissä säännöissä
ole uskottu valtuuskunnalle, hallitus.
Säätiön hallitukseen kuuluu kuusi jäsentä.
Valtuuskunta valitsee hallituksen jäsenet kolmeksi kalenterivuodeksi
kerrallaan siten, että vuosittain on kaksi jäsentä
erovuorossa. Hallituksen tultua ensimmäisen kerran valituksi
määrätään samalla erovuorojärjestys
arvalla.
9 § Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai
varapuheenjohtajan kutsusta. Kokouskutsu on toimitettava hallituksen
jäsenille kirjallisesti viimeistään 7 päivää
ennen kokousta. Hallitus on päätösvaltainen, kun
puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja 3 muuta jäsentä
on saapuvilla.
10 § Hallitus valitsee säätiön
sihteerin ja muut tarpeelliset toimihenkilöt ja määrää
heidän palkkaetunsa.
11 § Erityiseen käyttöön
nimettyjen rahastojen tai lahjoitusten erityisehtojen täyttämistä
varten voidaan nimetä näille rahastoille kullekin erityinen
valvoja mahdollisten lahjoitusehtojen mukaisesti. Nämä
valvojat nimittää valtuuskunta.
12 § Sääitiön nimen kirjoittavat
hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä tai
toinen heistä yhdessä sihteerin kanssa tai ne säätiön
hallituksen jäsenet tai toimihenkilöt, jotka hallitus
siihen määrää.
13 § Säätiön tilivuosi on
kalenterivuosi. Tilit, säätiön toimintakertomus
ja hallituksen kokouspöytäkirjat on annettava tammikuun
aikana tilintarkastajille, joiden on annettava kertomuksensa helmikuun
kuluessa.
Säätiön hallituksen on kesäkuun loppuun mennessä
toimitettava oikeusministeriölle oikeiksi todistetut jäljennökset
tuloslaskelmasta ja taseesta liitteineen, tase-erittelyistä
sekä toiminta- ja tilintarkastuskertomuksista.
14 § Näiden sääntöjen
muuttamisesta päättää valtuuskunta. Jotta
muutosehdotus tulisi hyväksytyksi, on vähintään
kolmen neljänneksen valtuuskunnan kaikista jäsenistä
kannatettava ehdotusta. Sääntöjen muutokselle on
saatava oikeusministeriön vahvistus.
Säätiön lakkauttamisesta päätetään
samassa järjestyksessä.
15 § Jos säätiö lopettaa
toimintansa, hoidetaan erikoistarkoituksiin suunnattuja rahastoja
niitä koskevien erityissäännöstön mukaisesti.
Muut jäljellä olevat varat luovutetaan Pyhäjärven
kunnalle säätiön tarkoituksen mukaisesti käytettäväksi.
|